tiistai 14. tammikuuta 2014

Maalari maalaa valkoista

Talo muuttuu aivan toiseksi, kun pinnat tasoittuu ja saa pohjamaalin päälle. Nyt on taas tunne, että kyllä tämä joskus tästä valmistuu. Puhutaan jopa niin konkreettisista asioista kuin lopullinen maalipinta, värisävyt ja tapetit. Joita emme siis ole vielä miettineet. Huomenna meinaan kuitenkin ostaa valkoista pohjamaalia.

Samoin on kattojen koolaukset käynnissä. Välillä jopa kolme miestä hommissa yht aikaa. Kovista pakkasista huolimatta sisätilan lämmöt olivat eilen meillä yli 20 asteessa ja kosteusprosentti vajaa 30. Pölyä riittää.


Tytön makuuhuone

Eteisen katto löytää paikkansa

Ohlssonilta ostetut kosteusmittarit näyttävät lämpötilan ja
kosteuden alakerrassa ja parvella.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Sisäkatto

Kulunut viikko on mennyt pähkäillessä korkean tilan kattomateriaalia. Olimme alunperin suunnitelleet, että levytämme sen ja paklaamme sileäksi, siistiksi ja valkoiseksi. Ehkä roiskekipsi päälle. No, nyt sitten joka suunnasta huudellaan, että liitokset eivät tässä tule säilymään siisteinä loputtomiin. Talo elää ja liikkuu ja kattokin painuu eri vuodenaikoina.

Niinpä olemme nyt sitten päätyneet levyttämään sen hiukan karskimmalla tyylillä, kun paklausvaihe jää väliin), maalaamme katon mustaksi ja laudoitamme valkoiseksi maalatuilla raakalaudoilla. Arvattavaksi jää laitammeko laudat vaakaan vai pystyyn :) Kumpi?

Lähde Pinterest: Visit homeadore.com

Kuva Pinterest: wagarvilletriangle.blogspot.com