torstai 13. joulukuuta 2012

4kk kevääseen

Vastaava työnjohtajamme tuossa sen sanoi ääneen eli enää 4 kk kevääseen ja silloin kauha iskee maahaan tontillemme. Rakennuslupa on haaveissa tammi-helmikuun aikana. Autokatos on myös nyt tilattuna ja ensimmäisiä palkkoja maksettu. Vietämme jouluaaton ja -päivän ihan keskenämme "vanhasta" kodista nauttien, koska vuoden kuluttua asuminen taitaa olla vielä aika tuisketta.

Autokatoksen/varaston kanssa päädyimme nyt ratkaisuun, jossa varasto on siellä perällä ja katos edessä. Välillä kieltämättä käy mielessä kuinka erilaista rakentaminen olisikaan aluelle, jossa kaavaa ei olisi ollenkaan. Tällä välin kuulimme myös tulevilta naapureiltamme kuinka monet maksut rakentajalle nousevat ensi vuoden puolella. Näiden joukossa mm. vesiliittymämaksu.

Ihana talvi on täällä ja pian pääsee laduillekin.