tiistai 29. heinäkuuta 2014

Puuhaa riitti

Lämpöinen kesä yllättikin sitten toden teolla heinäkuussa. Loman aloitimme itä-Suomesta, josta jatkoimme sitten (aikuiset) Berliiniin. Saksan matkan highlightsit olivat Pearl Jamin keikka Kindl-Bühnellä, David Bowien näyttely sekä aina yhtä ihana COS (ehdittiin aleeseen!).




Juhannus Siikakoskella ja ihanat ystävät siellä <3
Berliini ja koko kansa tsemppasi Saksaa maailmanmestaruuteen, ei turhaan :)
Kotiin palattuamme alkoikin sitten siirtonurmen asennus. Tilasimme sitä 200m2 ja kaikki meni. Aikaa asentamiseen meni melkein koko päivä. Kaksin tuolla konttasimme polvet mullassa ja kynnenaluset mustina. Seuraavana päivänä sattui sitten todellinen sadekeli ja vettä tippui (kaatamalla) koko keskiviikko. Nurmikolle se tiesi ilmaista kastelua ja pelkkää hyvä, mutta Saksasta saapuneille vieraillemme olisin toivonut kauniimpaa ilmaa..


Before..

and after!

"Talojumppa" jatkui sitten viikonloppuna, kun tuttavaperheemme tuli avuksi talonmaalaukseen. Olen edelleen aivan liikuttunut heidän pyytteettömästä avusta aika lämpimänä viikonloppuna ja vielä 5 lasta jaloissamme pyörimässä! Kiitos Lempääläiset!! Nosturin vuokrasimme yläosia varten pe-ma. Koko yläosa tuli maalattua noiden päivien aikana kahteen kertaan ja myös puolet muusta talosta. Edelleen on hiukan urakkaa jäljellä + autokatos, mutta ei tunnu oikein pensseli nyt nousevan ja helteisiin vedoten se jääneekin elokuulle :) Talosta tuli todella hyvän näköinen ja nyt se on vasta oma itsensä. Lato.

Vieläkin tulee kylmä hiki, kun katselee tätä keskeneräistä julkisivua...
Yön pikkutunneille jaksettiin sutia.

Koti.