sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Anturaa

Anturaa on työn alla juuri nyt ja viikon päästä pitäisi muurareiden tulla tiluksille muuramaan kivijalkaa. Mitäänhän en tästä oikein ymmärrä, mutta homma menee siis niin, että harkoista tehdään se anturan muotti, joka muovitetaan, raudoitetaan ja valetaan. Ja sitten siihen päälle muurataan harkoista kivijalka. Kätevää tässä on se, että ne pari ensimmäistä kerrosta harkkoja kivijalkaan on sitten jo valmiiksi kannettuna siinä kivijalan äärellä. Melko verkkaista on tämä touhu, mutta ei ilmeisesti ainakaan se kallein ja monimutkaisin toimentapa moiseen.


Asuinrakennus


Autokatos

Saimme tällä viikolla kuulla myös ihanien tuttujen ostaneen maata ihan kivenheiton päästä tontistamme!  Kivaa väkeä tulee ihan lähelle ja lapsia myös :)

Oli hieno tunne käydä nyt tontilla, kun talon paikka ja koko rupeaa hahmottumaan. Pieneltä kaikki kyllä tuntuu, mutta kyllä kaiken pitäisi sinne mahtua. Ensi viikolla olisi sitten meille luvassa kaivettavaakin, kun terassin anturat pitää saada paikoilleen.

ps. Esikoinen oli aivan vaikuttunut ala-asteensa pihamaasta härveleineen. Kävimme sielläkin tutkimassa eilen nurkkia.

ps2. Maanarakennustöihin varattu 25 000 riitti melkein jetsulleen, vaan ei alittunut. Toiveissa on, että perustus saataisiin rakennettua vähän ennakoitua huokeammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti