keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Nousee, nousee, nousee!

Viikko sitten tiistaina alkoi tapahtua asuinrakennuksenkin kanssa!

Maanantaina pysytettiin tarvittavat telineet ja tiistaiaamuna saapui taloelementit nosturin kera tontillemme. Kun nyt muuten olemme saaneet nauttia mahtavista kesäkeleistä jo pitkälle toukokuusta saakkaa, oli tiistai harvinaisen tuulinen ja sateinen. Tuuli saikin pystyttäjät erityisen tarkkaavaiseksi, koska isoista taakoista oli kyse. Ensimmäisenä nostettiin paikoilleen talon kodinhoitohuoneen puoleinen sivukappale. Siitä jatkettiin sitten sisäpihan puoleisen päädyn kanssa jne.



Keskiviikkona jatkettiin kadun puoleisesta päädystä ja talo alkoi hahmottumaan kokonaisuudessaan. Torstain ja perjantain aikana saatiin kattotuolit ja aluskate paikoilleen sekä sisäänkäyntien pikku katokset.



Talon päätyjen räystäslaudat maalattiin valmiiksi (melkein kaikki) ennen kuin ne nostettiin ylös, niin ei tarvitse ihan niin paljon keikkua korkeuksissa. Perjantaina vietimme sitten harjakaisia ihanan mansikkakakun kera auringon paistaessa!

Moni on kysynyt, että miltä se nyt tuntuu ja onhan tämä hienoa. Mittasuhteet vaikuttavat oikein hyviltä (ehkä vähän pienemmältä tosin). Tekisi niin mieli repiä talon sisäsiniä suojaavat pressut nähdäkseen kuinka valo eri päivänaikoina tulvii tilaan.. Voisin istua talon sisällä ja vain tuijotella eri kulmista tulevaa kotia <3

Nyt on sitten melkein viikko hurahtanut ihan vaan lomaillen. Tähän väliin tsempattiin siskon tyttöä Vaasa Cupissa - HYVÄ EE!!, käytiin siskot shoppailureissulla Uumajassa ja lapset pääsivät isien kanssa PowerParkiin. Ensi viikolla saamme sitten peltiä talonkin päälle sekä siihen päälle pian katon turvatuotteet sadevesijärjestelmineen. Autokatokseen pelti jo ennen talon tuloa asennettiinkin. Isovanhemmat ansaitsevat myös kiitoksensa hoitoavusta pystytysviikolla. Myös Kannustalon väki hoiti hommat erinomaisesti!


3 kommenttia:

  1. Wau, talohan näyttää jo hyvälle :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Harmaata vaan pintaan, niin ollaan vielä lähempänä valmista. Voi tosin olla, että jätämme maalauksen vasta ensi kesään. Katsotaan :)

    VastaaPoista
  3. onko teillä ne ikkunaluukut vai jätittekö pois?

    VastaaPoista